Löydä uinti vedonlyönti new expektin vedonlyöntivalikoimista

Uinti on vauhdikas urheilulaji, jonka kilpailuja seurataan ympäri maailman. Se on ollut mukana olympialaisissa jo vuodesta 1896 lähtien, mutta ensimmäisinä olympiavuosina lajissa kilpailtiin avovedessä altaiden sijaan. Nykyään kilpailuja järjestetään sekä avovesissä että altaissa.

Olympialaisten lisäksi lajissa järjestetään useita muita arvokilpailuja, joihin kuuluvat muun muassa EM- ja MM-kisat. Uinti on monissa maissa suosittu laji, joten arvokisojen lisäksi järjestetään kovatasoisia kansallisia kilpailuja.

New expekt on mukana kaikissa uinnin tärkeimmissä tapahtumissa. Uinnin lisäksi löydät meiltä kertoimet muihin suosittuihin lajeihin sekä monien pienempien lajien tapahtumiin. Tutustu valikoimissamme esimerkiksi australialaiseen jalkapalloon tai rugbyyn, jossa tarjolla on sekä rugby unionin että leaguen suurimmat ottelut.

Olemme mukana myös politiikan ajankohtaisissa tapahtumissa, ja voit asettaa panoksesi vaalien voittajan tai tietyn puolueen voiton puolesta. Viihteen puolelta löydät esimerkiksi Euroviisut ja Oscar-gaalan. Valikoimistamme löytyy myös e-urheilua, jossa joukkueet ottelevat toisiaan vastaan koko maailman tuntemissa peleissä.

Uinti vedonlyönti tarjoaa monipuolisesti veikattavaa

Uinnissa järjestetään useita kansainvälisiä kilpailuja Olympiakomitean ja Kansainvälisen uimaliiton (FINA) alaisuudessa. Näistä tunnetuimmat ovat tietysti neljän vuoden välein järjestettävät olympialaiset sekä kahden vuoden välein miteltävät MM-kisat, joissa järjestetään erikseen lyhyen ja pitkän altaan kilpailut.

Arvokilpailujen määrä ei kuitenkaan rajoitu näihin, ja uinti tarjoaakin vedonlyöjille erityisen monipuolisesti kohteita. Eri maiden kansalliset kilpailut sekä tietyn maanosan urheilijoille tarkoitetut kilpailut tuovat valtavasti tarjontaa ympäri vuoden. Kilpailuja järjestetään nykyään kesällä ulkoaltaissa ja avovesissä sekä talvella sisällä uimahallissa.

Olympialaiset ovat uinnin tärkein tapahtuma

Jokaisen uimarin suurin tavoite on päästä mukaan olympialaisiin, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Olympialaisissa kilpaillaan eri pituisilla matkoilla useassa eri uintityylissä, joihin kuuluvat rintauinti, selkäuinti, vapaauinti, perhosuinti ja sekauinti. Miehet ja naiset kilpailevat omissa sarjoissaan. Yksilökilpailujen lisäksi kilpaillaan erilaisissa viesteissä. Olympialaisista löytyy myös avovesiuinti, jossa uidaan kymmenen kilometrin pituinen matka.

Uinnissa ylivoimaisesti menestynein maa on Yhdysvallat, joka on voittanut moninkertaisen määrän mitaleja muihin maihin verrattuna.

Uinnin MM-kisat järjestetään joka toinen vuosi

Olympialaisten lisäksi tärkeä tapahtuma on uinnin MM-kisat, jotka järjestetään erikseen pitkällä ja lyhyellä radalla. Pitkän radan kilpailut järjestetään yleensä kesäaikaan, ja niihin kuuluu myös avovedessä käytäviä luokkia. Lyhyen radan kilpailut käydään puolestaan talviaikaan.

Pitkän ja lyhyen radan kilpailut kilpaillaan pääsääntöisesti vuorovuosin, joten tarjolla on arvokilpailuja joka vuodelle.

Monipuoliset uinti kertoimet

Löydät meiltä kertoimet kaikkiin uinnin suuriin tapahtumiin. Lisäksi valikoimissamme on kansallisia kilpailuja, joten tarjontaa löytyy ympäri vuoden.

Vedonlyönnissä kannattaa huomioida jokaisen urheilijan vahvuudet sekä sen hetkinen kunto. Sama uimari voi kilpailla useammalla matkalla, joista kuitenkin vain yksi on päämatka. Siten menestys ei välttämättä ole sama kaikilla matkoilla.

Uinti vedonlyönti keskittyy voittajan löytämiseen

Yleisin uinnin vetotyyppi on voittajaveto, jossa panostetaan sille urheilijalle, jonka uskoo nousevan korkeimmalle pallille. Kilpailuissa käydään useita eriä, ja jokaisen erän voittajaa voi myös veikkata erikseen. Sen lisäksi pääsee tietysti lyömään vetoa siitä, kuka vie loppujen lopuksi koko kilpailun voiton.

Tämän lisäksi valikoimista voi löytyä erilaisia H2H-vetoja, joissa kaksi urheilijaa asetetaan toisiaan vastaan. Vedonlyöjän tehtävänä on veikata sitä, kumpi urheilijoista menestyy paremmin.

Vedonlyönti käy kiivaana myös mobiilissa

Mobiilivedonlyönti on tullut jäädäkseen, ja myös meillä panokset voi asettaa yhtä lailla kännykän kuin tietokoneen välityksellä. Sivumme on optimoitu mobiiliin, ja vedonlyönnin pariin voi käydä suoraan älypuhelimen selaimesta.

Veikkaaminen onnistuu myös livenä

Myös live-vedonlyönnin suosio on kasvanut huimasti viime vuosien aikana. Löydät sivuiltamme valtavasti myös live-vetoja, jolloin panoksia voi asettaa koko ottelun ajan. Livenä pelattavat kohteet löytyvät helposti omasta valikostaan.

Vedonlyönnin tueksi tarjoamme moniin kohteisiin live-seurannan, jolloin pysyt mukana ottelun tapahtumissa, vaikka et pääsisikään näkemään sitä. Lisäksi löydät mielenkiintoisia tilastoja ja analyyseja joukkueiden tai urheilijoiden voimasuhteista.

Uinti vedonlyönti - Usein kysytyt kysymykset

Mitä matkoja kilpailuissa uidaan?

Olympialaisissa on eri matkoja 50–400 metrin välillä. Näiden lisäksi mukana on avovedessä uitava 10 kilometrin matka.

Mitä kannattaa huomioida, kun lyö vetoa uinnissa?

Uinti kuuluu lajeihin, joissa tietyt kilpailijat voivat onnistua hallitsemaan altaita pidempiä aikoja. Arvokilpailujen voittaja löytyykin yleensä jo valmiiksi maailmantilastojen kärkipaikoilta. Vedonlyöjän kannattaa aina paneutua urheilijoiden vahvuuksiin, kisakuntoon ja menestykseen kauden aikana sekä viimeaikaisiin tilastoihin ennen panosten asettamista.

Valitettavasti emme ole käytettävissä alueellasi!

Vierailet verkkosivustomme versiossa, joka on alueesi ulkopuolella.