Löydä Davis Cup vedonlyönti new expektin sivuilta

Tenniksessä lähes kaikki arvokilpailut käydään maajoukkueiden sijaan yksittäisten urheilijoiden tai parien välillä. Kansainvälinen tennisliitto järjestää kuitenkin vuosittain Davis Cupin, joka on tenniksessä ainoa miespelaajien maajoukkueiden välillä pelattava turnaus.

Davis Cup -turnauksen rakenne on vaihdellut sen pitkän historian aikana. Viime vuosina turnaus on alkanut lohkovaiheella, josta turnaus on edennyt pudotuspelien kautta finaalipeleihin.

Lähde new expektin kanssa tutustumaan tähän arvokilpailuun ja löydä parhaat Davis Cup kertoimet.

Löydä new expektiltä parhaat Davis Cup kertoimet

Davis Cup uudistui suurella kädellä muutama vuosi sitten, minkä jälkeen turnaus on muistuttanut enemmän muiden palloilulajien arvokilpailuja.

Aiemmin Davis Cup jakautui usealle eri viikonlopulle, jotka pelattiin eri vuodenaikoihin. Uudistuksen jälkeen finaaliturnaus pelataan tiiviimmässä aikataulussa, ja sitä edeltää aiemmin saman vuonna pelattavat karsinnat.

Davis Cup vedonlyönti käy kuumimpana lopputurnauksen aikana, mutta myös karsintaottelut saavat vedonlyöjät liikkeelle.

Davis Cupin rakenne – Miten turnaus pelataan?

Davis Cupilla on pitkä historia, joka yltää aina vuoteen 1900 asti. Sen pohja on ottelussa, jossa Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen tennisjoukkueet ottivat mittaa toisistaan. Sittemmin turnaus on kasvanut huomattavasti suuremmaksi, ja nykyään siihen osallistuu joukkueita jopa 155 eri maasta.

Turnaus koki suuren uudistuksen muutamia vuosia sitten, ja alun kritiikistä huolimatta se vaikuttaa onnistuneelta. Lopputurnaus on pelattu viime vuosina kahdessa osassa, joista ensimmäisen aikana käydään läpi lohkovaihe ja toisen aikana pudotuspelit sekä finaali.

Turnauksen lohkovaiheeseen pääsee mukaan yhteensä 16 joukkuetta, joista osa pääsee mukaan karsintojen kautta, osa edeltävän vuoden menestyksen ansiosta ja osa villin kortin turvin.

Davis Cup alkaa lohkovaiheella, jonka puitteissa joukkueet jaetaan neljään eri lohkoon. Pelit pelataan oman lohkon joukkueita vastaan, ja jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta pääsee etenemään kohti finaaliturnausta. Joukkueet pelaavat aina kolme ottelua, joista kaksi on kaksinpelejä ja yksi nelinpeli.

Jännittävä finaaliturnaus käydään kahdeksan sinne asti edenneen joukkueen kesken. Otteluiden voittajat pääsevät etenemään neljännesfinaaleista semifinaaliin, jossa selvitetään kaksi parasta maata. Näiden joukkueet kohtaavat toisensa vielä finaalissa, jonka voittaja saa Davis Cup -pokaalin vuodeksi haltuunsa.

Vaikka turnaus ei nouse yhtä suureen suosioon kuin muut lajin arvokilpailut, on sillä silti oma paikkansa tennisfanien sydämissä. Sen katsojaluvut ovatkin olleet jälleen viime vuosina nousussa, ja Davis Cup vedonlyönti käy kiivaana turnauksen kaikkien otteluiden ympärillä.

Davis Cup vedonlyönti – Tutustu suosituimpiin vetoihin

Tennis on vedonlyönnin kannalta mielenkiintoinen laji, jossa pelien lopputulokseen vaikuttaa moni tekijä. Vaikka pelaajien taidot ovat avainasemassa, voi sama pelaaja suoriutua loistavasti tietyissä olosuhteissa ja epäonnistua toisissa.

Pelaajan suoriutumiseen ja siten pelin lopputulokseen vaikuttaa myös kentän pohja, ilmasto ja pelaajan motivaatio.

Myös Davis Cupiin on tarjolla monipuolisesti erilaisia vetoja, joiden puitteissa pääsee hyödyntämään parhaat Davis Cup kertoimet. Tutustu alla suosituimpiin Davis Cupiin liittyviin vetoihin.

  • Turnauksen voittaja - Tässä pitkän aikavälin vedossaveikatataan koko turnauksen voittajaa. Tyypillisesti tarjolla on sitä paremmat kertoimet mitä varhaisemmassa vaiheessa vedon laittaa sisään.

  • Yli/alle-vedot - Erilaiset yli/alle-vedot sopivat erityisen hyvin tennikseen. Näitä voikin lähteä veikkaamaan esimerkiksi pelien lukumäärästä, erien määrästä tai pisteiden määrästä.

  • Ottelun voittaja - Tämä ei ole tenniksessä niin suosittu veto kuin monissa muissa urheilulajeissa. Myös ottelun voittajaa kuitenkin veikataan, jolloin panos asetetaan oman suosikin puolesta. Tenniksessä ottelut eivät pääty tasapeliin.

  • Erikoisvedot - Davis Cup vedonlyönti tarjoilee runsaasti erikoisvetoja, joiden osalta pääsee veikkaamaan monia ottelun tapahtumia. Nämä ovat erityisen suosittuja live-vetojen puolella.

Parhaat Davis Cup kertoimet suoraan puhelimesta

Löydät vedonlyönnin sivumme myös omasta kännykästä, ja vetoja pääsee asettamaan mobiililaitteiden välityksellä yhtä helposti kuin tietokoneella. New expekt kulkeekin mukanasi mobiililaitteen ruudulla missä ikinä liikutkin.

Vedonlyönnin sivuilla on helppo suunnistaa myös pienemmällä ruudulla, ja niillä vieraileminen onnistuu helposti kännykän selaimen välityksellä. Myös live-vedonlyönti onnistuu mobiilisti.

Davis Cup vedonlyönti livenä

Live-vedonlyönnissä asetetaan panoksia otteluun, joka on jo käynnissä.

Löydät meiltä new expektiltä parhaat kohteet myös livenä jokaiseen otteluun. Voit asettaa panoksesi ottelun voittajat puolesta tai lyödä vetoa monista eri tapahtumista. Livenä tapahtuvaan vedonlyöntiin kuuluu olennaisesti myös kertoimet, jotka elävät ottelun tapahtumien perusteella.

Lähde mukaan tutustumaan Davis Cupin otteluihin ja löydä parhaat kohteet sekä ennen ottelua että livenä ottelun jo käynnistyttyä!

Davis Cup vedonlyönti – Usein kysytyt kysymykset

Mikä maa on voittanut eniten Davis Cup -turnauksia?

Läpi historian parhaiten menestynyt joukkue on Yhdysvaltojen maajoukkue. Sen perässä on Australia, joka on myös onnistunut voittamaan useita kymmeniä mestaruuksia.

Mitä kannattaa huomioida Davis Cup vedonlyönnissä?

Davis Cup tarjoaa jopa tennikseen perehtyneelle vedonlyöjälle haastavan kohteen vedonlyöntiin. Pelipaikat voivat vaikuttaa jonkin verran kotijoukkueiden otteisiin, josta voi olla niille etua.

Onko Davis Cupin voittava maa maailmanmestari?

Davis Cup on ainoa miesten tenniksessä maajoukkueiden välillä pelattava turnaus. Siten sen katsotaan olevan MM-kisat, ja voittava joukkue kruunataan maailmanmestariksi.

Valitettavasti emme ole käytettävissä alueellasi!

Vierailet verkkosivustomme versiossa, joka on alueesi ulkopuolella.