Löydä parhaat mäkihyppy kertoimet new expektin valikoimista

Mäkihyppy veikkaus keskittyy sen korkeimpaan tasoon eli kansainvälisen hiihtoliiton järjestämään maailmancupiin. Sen puitteissa käydään suorastaan hengästyttävä määrä osakilpailuja eri puolilla maailmaa. Suurin osa kilpailuista järjestetään Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa, joissa laji nauttii erityisen suurta suosiota.

Maailmancupin lisäksi mäkihyppy kuuluu kahden vuoden välein järjestettävien hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailujen ohjelmaan. Mäkihyppy on myös yksi kuudesta alkuperäisestä talviolympialaisten lajista, joten se on ollut mukana olympialaisissa aina alusta lähtien.

Tarjoamme parhaat mäkihyppy kertoimet sekä maailmancupin osakilpailuihin että suuriin arvokilpailuihin. Vedonlyönnin sivuiltamme löytyy myös monipuolisesti muita talviurheilulajeja, joten voit veikata myös hiihdon, alppihiihdon tai jääkiekon suurista tapahtumista.

Lajivalikoimamme ei kuitenkaan rajoitu talviurheiluun, ja siihen kuuluu muun muassa koripalloa, baseballia, formuloita ja krikettiä. Eri maiden kansalliset sarjat ja cup-muotoiset turnaukset täydentävät valikoimaa kansainvälisten kilpailujen lisäksi. Tutustu tarkemmin lajivalikoimaan sivuillamme!

Mäkihyppy kertoimet kaikkiin lajin suuriin tapahtumiin

Mäkihypyn korkein taso on maailmancup, joka käydään joka talvi sarjamuotoisena kilpailuna. Kauteen mahtuu melkein 40 miesten osakilpailua, joista osa on henkilökohtaisia kilpailuja ja osa joukkuekisoja. Myös naiset kilpailevat yli 30 eri osakilpailussa kauden aikana.

Löydät vedonlyönnin sivuiltamme monipuoliset mäkihyppy kertoimet jokaiseen kauden tapahtumaan. Maailmancupin lisäksi olemme mukana MM-kisoissa ja olympialaisissa, joiden ohjelmassa mäkihyppy kuuluu katsotuimpien lajien joukkoon.

Mäkihyppy veikkaus – tarjolla olevat vedot

Mäkihyppy vedonlyönti sisältää vaihtoehtoja voittajavedosta erilaisiin head-to-head-vetoihin. Tyypillisimmin veikataan yksittäisen osakilpailun voittajaa tai tartutaan mäkihyppy kertoimiin koko maailmancupin voittajan veikkaamiseksi. Kauden voittajan veikkaaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mahdollistaa parhaat kertoimet, jotka tasoittuvat kauden edetessä pistetilanteen mukaisesti.

Näiden lisäksi tarjolla voi olla H2H-vetoja, joissa kaksi urheilijaa asetetaan toisiaan vastaan. Vedonlyöjä asettaa panoksensa sille kilpailijalle, jonka uskoo pärjäävän näistä kahdesta paremmin.

Mäkihyppy vedonlyönti – maailmancup ja muut arvokilpailut

Mäkihypyn merkittävimmät kilpailut käydään vuosittain järjestettävässä sarjamuotoisessa maailmancupissa, ja mäkihyppy vedonlyönti keskittyy sen osakilpailujen ympärille. Lisää veikattavaa tulee sekä MM-kisojen että olympialaisten yhteydessä, kun urheilijat kilpailevat arvokilpailujen mitaleista.

Tarjoamme mäkihyppy kertoimet jokaiseen maailmancupin osakilpailuun

Mäkihypyssä korkein taso on maailmancup, joka alkaa vuosittain loppuvuodesta. Suurin osa maailmancupin osakilpailuista käydään Euroopassa, ja näistä erityisesti vuodenvaihteessa järjestettävä Keski-Euroopan mäkiviikko lukeutuu lajin huipputapahtumiin.

Maailmancupin kilpailupaikoilla on eri suuruisia mäkiä, joista pienemmät normaalimäet ovat nykyään enää lähinnä yhdistetyn kilpailijoiden käytössä. Varsinaiset mäkihyppääjät käyttävät suurmäkiä ja lentomäkiä, joista erityisesti lentomäet siivittävät kilpailijat valtaviin hyppyihin.

Löydät meiltä mäkihyppy kertoimet kaikkiin kauden perinteikkäisiin osakilpailuihin. Osana maailmancupia kilpaillaan Keski-Euroopan mäkiviikko, joka järjestetään Saksassa ja Itävallassa. Mäkiviikko on yksi maailmancupin seuratuimmista tapahtumista, joten myös mäkihyppy vedonlyönti on sen ympärillä erityisen vilkasta.

Kaikki mäkiviikon kilpailupaikat ovat olosuhteiltaan erityisen haastavia, joten koko tapahtuman voittaminen edellyttää tasaista pärjäämistä erilaisissa olosuhteissa. Aikataulu on tiukka, joten harjoittelemaan ei juurikaan pääse. Mäkiviikon voittaminen onkin yksi lajin arvostetuimpia saavutuksia.

Mäkihypyn maailmancupiin kuuluu perinteisesti osakilpailut myös Norjan Holmenkollenissa, Lahden Salpausselällä, Puolan Zakopanessa ja Japanin Sapporossa. Lentomäkiä on vain muutama, ja ne kaikki sijaitsevat eri puolilla Eurooppaa.

Mäkihypyn maailmancupin sisällä käydään myös lentomäen maailmancup, jonka lopputulokset määräytyvät vain lentomäissä käytyjen osakilpailujen perusteella.

Mäkihyppy kertoimet löytyvät myös mobiilista

New expektillä voi suunnata vedonlyönnin pariin missä vain liikkuukin, koska sivumme on optimoitu myös mobiililaitteille. Löydät kaikki kohteet suoraan selaimen välityksellä, joten erillistä sovellusta ei tarvitse ladata. Kaikki eri lajien tapahtumat on kerätty omiin valikoihinsa, joten löydät etsimäsi kohteet helposti myös kännykän pienemmällä ruudulla.

Tutustu myös live vedonlyöntiin new expektillä

Tarjoamme runsaasti kohteita myös live vedonlyöntiin. Mäkihyppy vedonlyönti ja monet muut talviurheilulajit keskittyvät yleensä enemmän perinteiseen ennen tapahtumaa tehtävään vedonlyöntiin, mutta jääkiekko, jalkapallo ja monet muut lajit toimivat myös live vedonlyönnin kohteina.

Näissä tapahtumissa voi asettaa vetoja koko ottelun ajan, ja kertoimet vaihtuvat ottelun tapahtumien perusteella. Live vedonlyönnin kohteet löytyvät omasta valikostaan, minkä lisäksi jokaisen tapahtuman sivuilta löytyy live seurantaa.

Mäkihyppy vedonlyönti – Usein kysytyt kysymykset

Kuka urheilija on voittanut eniten maailmancupin kokonaiskilpailuja?

Toistaiseksi menestyneimmät urheilijat ovat miesten puolella Matti Nykänen ja naisten puolella japanilainen Sara Takanashi. Lentomäessä eniten menestystä on saavuttanut Gregor Schlierenzauer. Naisten kilpailuissa lentomäki on vasta otettu mukaan ohjelmaan.

Mikä on maailmanennätys mäkihypyssä?

Miesten ennätys on vuodelta 2018, jolloin Stefan Kraft hyppäsi 253,5 metriä. Naisten puolella saatiin vastikään uusi maailmanennätys, kun Ema Klineci hyppäsi 226 metriä.

Mikä maa on voittanut eniten olympiamitaleja mäkihypyssä?

Kaikkein eniten mitaleja on kerännyt Norja, joka nousi mitalitaulukon ykköseksi viime olympialaisten jälkeen.

Valitettavasti emme ole käytettävissä alueellasi!

Vierailet verkkosivustomme versiossa, joka on alueesi ulkopuolella.