Snooker vedonlyönti on biljardifanien makuun

Snooker on yksi biljardin monista muodoista ja poolin ohella nykyään penkkiurheilijoiden keskuudessa suosituin. Pelissä käytetään 10–15 punaista ja kuutta muunväristä palloa, joita lyödään pusseihin vuorotellen. Kullakin pallolla on oma pistearvonsa, mutta niitä saa lyödä vain tietyssä järjestyksessä lajin sääntöjen mukaan. Säännöt tuntuvat aluksi monimutkaisilta, mutta niiden opettelu ja omaksuminen kannattaa.

Snookerilla on pitkät perinteet. Se on ollut jo vuosikymmenten ajan valtavan suosittua varsinkin Isossa-Britanniassa, mutta kasvattanut viime aikoina huomattavasti profiiliaan myös muualla Euroopassa ja Aasiassa. Samoin Pohjoismaissa uusia snooker-saleja syntyy jatkuvasti, mutta eniten buumi näkyy penkkiurheilun maailmassa, jossa yhä uudet seuraajat hullaantuvat monipuolisesta taidollisesta ja psykologisesta taistosta.

Veikkaajat ovat löytäneet snookerin pariin sankoin joukoin viime vuosina. Vedonlyönnillisesti laji on varsin yksinkertainen, sillä kohteita ei ole määräänsä enempää, kuten ei muissakaan kahden pelaajan välisissä yksilölajeissa, joissa ottelut eivät voi päättyä tasapeliin. Huipputasolla pelit ovat henkien taistoa ja vaativat rautaisia hermoja – myös kotikatsomoilta.

Snooker-kausi tarkoittaa kalenterivuotta ja koostuu pääosin erilaisista turnauksista, joista merkittävimmät muodostavat Main Tourin. Näitä merkkitapauksia kertyy kauteen pitkälti yli 20, joten jännitettävää riittää taatusti vuoden jokaiselle kuukaudelle. Suurimmat snooker-tapahtumat ovat Triple Crown -turnaukset, joihin kuuluvat snookerin MM-kisat, UK Championship ja The Masters.

Tällä sivulla kerromme lisää snookerin suurista tapahtumista sekä siitä, miten voit päästä alkuun snooker vedonlyönnissä. Käymme läpi expektin kattavan snooker kertoimet -tarjonnan sekä merkittävimmät kilpailut, joihin kannattaa vähintäänkin tutustua, vaikka ei seuraisikaan lajia koko kauden ajan aivan samalla intensiteetillä.

Snooker kertoimet laajalla skaalalla

Snooker veikkaus tarkoittaa paljon muutakin kuin ottelun voittajan ennustamista. Pitkäveto on snookerin vetomarkkinoista ehdottomasti suosituin vetotyyppi. Monen veikkaajan suosiossa on erityisesti altavastaajien veikkaaminen, sillä huipulla pelaajien väliset tasoerot ovat sangen pieniä ja altavastaajien kertoimet kohoavat toisinaan suuriksi. Toisaalta se vaatii veikkaajalta runsaasti asiantuntemusta, että löytää huippupelaajien heikot kohdat sekä havaitsee kunkin pelaajan päivän kunnon ja tilanteet, joissa huonommat pelaajat voisivat olla yllätysvalmiita.

Freimivedoissa veikataan sitä, tuleeko ottelussa yli vai alle tietty määrä freimejä eli eriä. Freimejä voi hyödyntää myös tasoitusvedoissa, joiden avulla voi lisätä tai vähentää freimejä todellisesta lopputuloksesta. Esimerkiksi pelaajan veikkaaminen voittajaksi -1,5 tasoituksella tarkoittaa, että tämän on voitettava vähintään kahdella freimillä.

Snooker veikkaus kattaa yhtenä vetomuotona expektillä myös tulosvedon, jossa veikataan lopullista tulosta eli voitettujen erien määrää kummankin pelaajan kohdalla. Tasaisten pelaajien välillä tulosvedon snooker kertoimet monesti paljastavat lajin ennalta-arvaamattomuuden ja tasaisuuden, sillä kaikkien mahdollisten lopputulosten kertoimet voivat olla hyvinkin lähellä toisiaan. Mitä pidempi ottelu on kyseessä eli mitä useammasta freimistä pelataan, sitä vaikeampaa tulosveto tietysti on.

Tämän lisäksi vetoa voi lyödä monista muista lajeille tyypillistä seikoista, kuten centuryt ja korkein breikki. Suurimpiin kilpailuihin saatavilla ovat myös turnausvedot, kuten kilpailun voittaja, sekä bet builder -vedot. Bet builder eli luo oma veto -toiminto tarkoittaa sitä, että kohteita voi yhdistellä saman tapahtuman puitteissa oman mielensä mukaan ja rakentaa koko ottelun kuvan.

Triple Crown ja muut suuret snookertapahtumat

Snookeria pelataan laajasti läpi vuoden erilaisissa turnauksissa, joita löytyy kaikissa kokoluokissa. Suuren yleisön ja vedonlyöjien huomion varastavat erityisesti niin sanotut Triple Crown -turnaukset, jotka muodostuvat kolmesta suurimmasta turnauksesta. Esittelemme nämä jättitapahtumat alla, mutta muista, että new expektin valikoimaan kuuluu reippaasti myös muita snookertapahtumia.

Snookerin MM-kisat

Snookerista pidetään keväisin maailmanmestaruuskilpailut, jotka ovat snookervuoden kohokohta. Silloin laji saa paljon katsojia ja veikkaajia myös niistä, jotka eivät aktiivisesti seuraa lajia. Snookerin MM on arvostettu tapahtuma, koska mukana ovat lähes poikkeuksetta kaikki arvostetuimmat huippupelaajat: maailmanrankingin 16 parasta ovat automaattisesti mukana, ja loput 16 tulevat mukaan karsintojen kautta. MM-kisoissa on monen lajin ystävän mielestä taikaa siksi, että kisoissa pelataan ottelut pitkän kaavan mukaan erityisesti loppua kohden. Välierissä ottelut pelataan paras 33ä freimistä ja finaali paras 35ä freimistä.

UK Championship

UK Championship -turnaus kruunaa snookerkauden lopun aina marraskuussa. Nimensä mukaisesti Britteinsaarilla pidettävässä kilpailussa nähdään niin ikään mukana suurin osa kunkin kauden huippupelaajista. MM-kisojen tavoin ohjelmaan kuuluvat ensimmäinen kierros, toinen kierros, puolivälierät, välierät ja finaali. Kamppailut ovat huomattavasti lyhyempiä, sillä ottelut pelataan paras 11ä freimistä, paitsi finaali paras 19ä. Tapahtuman kiinnostuksen kasvu näkyy myös voittajien palkintorahoissa, jotka ovat kohonneet vuosi vuodelta ja ovat tänä päivänä jo yli miljoona puntaa.

The Masters

The Masters korkkaa snookerkauden suurtapahtumat tammikuussa. Yleensä Lontoon Alexandra Palacessa pelattava turnaus toimii hyvin pitkälti samalla formaatilla kuin UK Championship.

Snooker vedonlyönti on mahdollista mobiilissa

Mobiilisnookeria voi harrastaa missä vain ja milloin vain! Tähän loistavat puitteet tarjoaa new expekt, joka tarjoaa mobiiliselaimessa toimivan sivustoversion, ilman että sinun tarvitsee ladata erillistä sovellusta. Kasvavan mobiilipelaajien joukon tarpeet on otettu erinomaisesti huomioon myös rahaliikenteestä. New expektillä käytämme maksuihin Trustlyn Pay N Play’tä eli suoraa verkkopankkitalletusta, joka on erittäin näppärä tapa talletuksiin ja kotiutuksiin myös mobiilissa.

Vastuullinen pelaaminen

Vastuullinen pelaaminen on new expektin ykkösasia ja tästä syystä haluamme tarjota veikkaajille turvallisen ja vastuullisen alustan vedonlyönnin pelaamiseen. Voit asettaa itsellesi omatoimisia rajoituksia, kuten aika-, tappio-, talletus- ja panosrajat. Halutessasi voit myös sulkea pelitilisi kokonaan, jos tilanne sitä vaatii. Tutustu aiheeseen vastuullisen pelaamisen sivuillamme ja ota milloin tahansa yhteys henkilökuntaamme asiakaspalvelun kautta.

Snooker vedonlyönti - Usein kysytyt kysymykset

Mitkä ovat snooker-pallojen pistearvot?

Snooker-pöydän palloista suurin osa on punaisia, minkä lisäksi mukana on erivärisiä palloja eri pistearvoilla. Palloista punainen on yhden pisteen arvoinen, keltainen kahden, vihreä kolmen, ruskea neljän, sininen viiden, vaaleanpunainen kuuden ja musta seitsemän pisteen arvoinen.

Milloin snookerin MM-kisojen kertoimet tulevat saataville?

Snooker-kauden suurin tapahtuma on MM-kisat. New expektiltä löydät snooker kertoimet tapahtumaan hyvissä ajoin jo kuukausia ennen turnausta. Tällöin voit veikata kilpailun voittajaa eli uutta maailmanmestaria, mutta myös muita erikoisempia kohteita, kuten breikkien kokonaismäärää turnauksessa.

Onko snookerissa voittajaveto?

Kyllä, snookerissa voi lyödä vetoa monen turnauksen ja kilpailun voittajasta new expektillä. Lisäksi suurimpiin tapahtumiin, kuten snookerin MM-kisoihin, tulee myös moninaisia erikoiskohteita, kuten freimien määrä koko turnauksessa.

Valitettavasti emme ole käytettävissä alueellasi!

Vierailet verkkosivustomme versiossa, joka on alueesi ulkopuolella.