Shakki vedonlyönti new expekt sportilla

Shakkia on pelattu todennäköisesti jo tuhansia vuosia, vaikka sen alkuperä onkin hämärän peitossa. Useat maat ovat ottaneet kunnian pelin varhaisimpien versioiden keksimisestä, mutta täyttä yksimielisyyttä siitä ei ole, mistä laji on todellisuudessa lähtöisin. Shakki on todellinen älyjen taistelu, jossa fyysisillä ominaisuuksilla ei juurikaan ole tekemistä voiton kanssa.

Shakki vedonlyönti on edelleen marginaalisempaa kuin vedonlyönti monista urheilulajeista. Se tarjoaa kuitenkin vedonlyöjille mielenkiintoisen kohteen, johon tutustuminen kannattaa. Shakki vedonlyönti sisältää maailmanmestaruuskisojen lisäksi monia turnauksia, joiden peleihin löytyy kertoimia. Kannattaakin tutustua muun muassa Pro Chess Leaguen kohteisiin, joissa maailman parhaimmisto kohtaa nopeatahtisissa otteluissa.

Kertoimet ja kohteet shakke vedonlyöntiin new expektillä

Shakkia pelataan pelilaudalla, jossa on mustia ja valkoisia shakkinappuloita. Jokaisella nappulalla on oma uniikki tapansa liikkua, ja pelissä edetään liikuttamalla nappuloita laudalla. Samalla lyödään vastustajan nappuloita, jolloin ne poistuvat pelistä. Pelin voittaa, mikäli onnistuu saamaan vastustajan kuninkaaksi kutsutun nappulan tilanteeseen, jossa se ei enää pääse torjumaan hyökkäystä. Tällainen tilanne on nimeltään shakkimatti. Voiton voi saada myös silloin, kun vastustaja luovuttaa tilanteen alkaessa näyttää toivottomalta.

Maailman huippujen väliset shakkiottelut voivat kestää erittäin pitkään. Ottelun jatkuessa tuntien ajan ilman ratkaisua voivat vastustajat sopia myös tasapelistä, jolloin ottelu päätetään siihen. Tasapeli voi myös syntyä silloin, kun tilanne ei ole matti, mutta siirtovuorossa oleva pelaaja ei pysty siirtämään yhtäkään nappulaa. Myös silloin, kun pelaajilla ei ole enää riittävästi nappuloita pelin loppuun saattamista varten, päädytään tasapeliin.

Shakki vedonlyönti sisältää lajin suurimmat tapahtumat ja turnaukset, joita ovat MM-kisat ja Pro Chess league. Näissä molemmissa maailman parhaat pelaajat ottelevat paitsi maailmanmestarin tittelistä myös isoista rahapalkinnoista. Shakissa järjestetään myös kansallisia mestaruuksia ja muita isoja turnauksia.

Shakki vedonlyönti ja MM-kisat

Shakin maailmanmestaruuskisoja on pelattu eri tavoin lajin historian aikana. FIDE eli Maailman shakkiliitto järjesti mestaruustaiston joka kolmas vuosi aina vuodesta 1948 lähtien. 1990-luvulla perustettiin kilpaileva lajiliitto PCA, joka järjesti omat mestaruuskisat. 2000-luvun puolivälissä liitot yhdistyivät, jonka jälkeen shakkimaailmassa on jälleen vain yksi maailmanmestaruus. Myös mestaruustaisto on muuttanut muotoaan vuosien varrella - esimerkiksi karsiminen ja otteluiden lukumäärä on vaihdellut.

Shakin maailmanmestaruutta ei ratkota yhdessä pelissä, vaan vastustajat pelaavat useamman pelin, ja tittelin vie se, joka voittaa niistä useamman.

Pro Chess League

Pro Chess League on chess.com sivuston järjestämä verkkoturnaus. Turnaukseen osallistuu yhteensä 48 joukkuetta, joiden jäseninä on maailman huippupelaajat. Siten turnauksessa on todella kova taso, ja se tarjoaakin katsojille mahdollisuuden seurata huipputason otteluita.

Liiga on perustettu vuonna 2017, ja se on onnistunut herättämään myös katsojien sekä sponsorien kiinnostuksen. Nykyään turnauksessa on jaossa tuntuvat palkintorahat, mikä tietysti innostaa parhaita pelaajia ottamaan osaa. Pro Chess League vedonlyönnissä voikin varautua tiukkaan taistoon ja tasaisiin kertoimiin.

Shakki kertoimet - Tasaisuutta ja suuria eroja

Shakki vedonlyönti tarjoaa erittäin vaihtelevia kertoimia. Kaikkein yleisin veto on 1X2-tyyppinen voittajaveto, jossa vaihtoehdoiksi annetaan jommankumman pelaajan voitto tai tasapeli. Toisissa otteluissa pelaajat ovat erittäin tasavertaisia, jolloin myös kaikkien kolmen vaihtoehdon kertoimet ovat tasaisia. Toisaalta lajissa on muutamia pelaajia, jotka nousevat tasollaan selkeästi muiden yläpuolelle, mikä näkyy tietysti vedonlyönnin kertoimissa. Shakissa on kuitenkin tilaa myös yllätyksille.

Maailmanmestaruuskisojen kohteita löytyy karsintaturnauksesta sekä tietysti huippujännittävästä mestaruusottelusta. Pro Chess League tarjoaa puolestaan shakin näkökulmasta nopeatahtista pelaamista ja runsaasti kohteita vedonlyöjille.

Shakki veikkaus onnistuu myös livenä

Shakkiottelu voi kestää hyvin lyhyen ajan tai valtavan pitkään. Isoissa turnauksissa peliaika on yleensä rajoitettu ja säännöissä määritellään esimerkiksi se, missä ajassa tietty määrä siirtoja tulee tehdä. Shakki sopii siis erinomaisesti myös live-vedonlyönnin kohteeksi, ja ottelun kertoimet voivat muuttua sitä mukaan, kun ottelu etenee siirto siirrolta.

Shakki vedonlyönti nouseekin ihan uudelle tasolle live-vedonlyönnissä. Monet nykypäivän turnaukset on tehty katsojaystävällisemmiksi tekemällä pelistä nopeampaa. Näin myös live-vedonlyönnissä voi tulla nopeita käänteitä, ja kertoimet voivat muuttua pelin edetessä.

Shakki vedonlyönti yleisimmät vedot

Katso alta shakin vedonlyönnin yleisimmät vedot, joita otteluihin löytyy:

  • Voittajaveto - Tässä vedossa asetetaan panos toisen pelaajan voiton tai tasapelin puolesta.
  • 1X tai 2X - Joihinkin otteluihin on tarjolla vetoja, joissa panoksen voi asettaa toisen pelaajan ja tasapelin puolesta. Tässä kertoimet ovat hieman 1X2-vedonlyöntiä matalammat, koska vedon onnistuminen on todennäköisempää.
  • Turnausvedot - Shakissa voi asettaa myös pitkän aikavälin vetoja, jotka koskevat turnauksen tai maailmanmestaruuden voittajaa. Näissä pelataan niin monta ottelua, että voittaja selviää, joten tasapelin mahdollisuutta ei ole.

Toisin kuin monissa urheilulajeissa, shakissa päädytään kohtuullisen usein tasapeliin. Erityisesti lajin taitavimpien huippujen keskuudessa tasapeli on jopa yleisempi tulos kuin kummankaan pelaajan voitto. Siten panoksia asetetaan usein tasapelille tai mikäli sellainen vaihtoehto on mahdollinen, tasapelille ja hieman vahvemman pelaajan voitolle.

Myös shakki vedonlyönti vaatii kuitenkin onnistuakseen lajin tehokasta seuraamista. Ennen panosten asettamista kannattaa vihkiytyä lajin saloihin ja jokaisen turnauksen yksilöllisiin sääntöihin. On myös hyvä muistaa, että myös lajin suuruudet ovat hävinneet otteluita esimerkiksi Pro Chess Leaguen turnauksissa, joten varmoja vetoja ei ole. Mitä paremmin lajin hienoudet hallitsee, sitä todennäköisempää on löytää parhaat kohteet ja kertoimet.

Lyö vetoa mobiilissa

New expekt mobiilikasinolta löytyy monipuoliset vedonlyöntisivut, jotka toimivat erinomaisesti puhelimen käyttöjärjestelmästä riippumatta. Vetojen asettaminen onnistuu nopeasti ja helposti oman älypuhelimen tai tabletin ruudulla, joten vedonlyöntiä varten ei tarvitse rientää tietokoneen näytön äärelle.

Shakki vedonlyönti - Usein kysytyt kysymykset

Kuinka monta peliä shakin maailmanmestaruuden tiimoilta otellaan?

Otteluiden määrä on vaihdellut vuosien varrella . Ottelusarjassa voitosta saa aina pisteen, tasapelistä puoli pistettä ja tappiosta nolla pistettä. Voittaja on se, joka kerää ottelusarjasta enemmän pisteitä. Tällä hetkellä pelejä pelataan 14.

Milloin pelaaja saa suurmestari arvonimen?

Maailman shakkiliitto FIDE myöntää suurmestarin arvonimen pelaajille, jotka ovat erityisen ansioituneita. Suurmestarin arvonimen voi menettää vain sääntörikkomusten takia, joten titteli on elinikäinen.

Mikä on pikashakki?

Pikashakissa kaikkiin siirtoihin käytettävä aika on rajoitettu. Pikashakista on useita eri versioita, joissa aikaraja vaihtelee. Muuten pelin säännöt ovat täysin samat kuin perinteisessä shakissa.

Valitettavasti emme ole käytettävissä alueellasi!

Vierailet verkkosivustomme versiossa, joka on alueesi ulkopuolella.