Eurooppa liiga vedonlyönti new expektillä

Eurooppa-liiga on UEFAn järjestämistä niin sanotuista eurocupeista toiseksi suurin heti Mestarien liigan jälkeen. Chämppärien ”pikkuveli” kiinnostaa jalkapallon ystäviä ympäri maailman, sillä mukana on aina myös Euroopan suuria huippujoukkueita. Liigassa on vuosien varrella nähty useiden huippujoukkueiden, kuten Barcelonan, Manchester Unitedin ja Juventuksen, menestymiset sekä epäonnistumiset.

Toisaalta myös pienempien jalkapallomaiden joukkueilla on Eurooppa-liigassa huomattavasti paremmat mahdollisuudet edetä lohkovaiheeseen kuin Mestarien liigassa. Pienemmille seuroille on nykyään paikkansa myös kilpailun kolmannella tasolla Konferenssiliigassa, mutta se ei uudempana kilpailuna ole vielä saanut aivan samaa palstatilaa kuin Eurooppa-liiga.

Eurooppa liiga vedonlyönti on käynnissä aina varsinaista kautta edeltävistä karsinnoista finaalin päätösvihellykseen asti. New expektiltä löydät kattavat Eurooppa liiga kertoimet ja kohteet kaikkiin otteluihin, unohtamatta erilaisia kausivetoja, joita voit asettaa hyvissä ajoin ennen kautta tai sen aikana.

Tällä sivulla kerromme enemmän Eurooppa-liiga-vedonlyönnin monipuolisista mahdollisuuksista. Kerromme, mitä Eurooppa liiga vedonlyönti on parhaimmillaan: new expektillä voit lyödä vedot niin tietokoneella kuin puhelimella, ennen ottelua tai sen aikana. Ota mukava asento ja jatka lukemista, sillä nyt sukelletaan huippujalkapallon pariin!

Eurooppa liiga kertoimet kaikkiin otteluihin

Tiesitkö, että mitä suurempi urheilutapahtuma on kyseessä, sitä korkeampia vedonlyöntikertoimet todennäköisesti ovat? Tämä johtuu siitä, että suosituimpien otteluiden pelivaihdot ovat suuria, mikä tekee kertoimien laskemisesta helpompaa myös vedonlyöntiyhtiöille, kuten meille new expektille. Tämän huomaa jalkapallossa, joka on maailman eniten veikattu urheilulaji!

Eurooppa-liiga ei ehkä vedä vertoja kaikista katsotuimmille jalkapallo-otteluille kuten Mestarien liigan tai MM-kisojen finaalille, mutta kyseessä on silti erittäin suuri tapaus jalkapallomaailmassa. Siksi voitkin luottaa siihen, että löydät new expektiltä kilpailukykyiset Eurooppa liiga kertoimet kauden kaikissa vaiheissa. Tarjoamme monipuoliset kohteet ja korkeat kertoimet kauden jokaiseen otteluun!

Eurooppa-liigan kausi karsinnoista loppuotteluun

Jos mukaan luetaan karsintavaihe, Eurooppa-liigan kausi kestää yli kymmenen kuukautta. Liigan karsinnat alkavat kesäisin, mutta syksystä pitkälle kevääseen tapahtuukin jo toden teolla, ja penkkiurheilijat sekä veikkaajat seuraavat herkeämättä eurokenttien tapahtumia. Alla kerromme kauden muutamasta tärkeimmästä vaiheesta erityisesti vedonlyönnin erityispiirteiden osalta.

Karsinnat

Kesän karsinnoissa pelivaihdot jäävät maltillisiksi, mikä puolestaan antaa asiantuntevalle veikkaajalle hieman enemmän liikkumatilaa. Joukkueet pelaavat tässä vaiheessa sangen vapautuneesti, kun koko maailma ei seuraa jokaista liikettä. Toisaalta pienimmillä joukkueilla painetta tulee jo siitä, kuinka valtava asia Eurooppa-liigaan pääseminen niille olisi esimerkiksi taloudellisesti. Ehdottomasti pelikohteita metsästävä veikkaaja luo silmäyksensä myös karsintavaiheen otteluihin, joista voi löytyä todellisia piilotettuja helmiä.

Lohkovaihe

Alkuvaiheessa joukkueet pelaavat toisiaan vastaan keräten pisteitä, joiden mukaan vaiheen lopuksi määritetään, mitkä joukkueet etenevät jatkoon. Samalla pistemäärä vaikuttaa siihen, kuinka kovia vastustajia vastaan asettuu jatkopeleissä. Alkuvaiheen peleissä joukkueet ovat keskellä alkukauden kovaa otteluruuhkaa, mikä näkyy toisinaan väsymyksenä ja loukkaantumisina. Tässä vaiheessa nähdään yhtenään yllätyksiä, kun vahvatkaan tiimit eivät aina lähde ihan sata lasissa jokaiseen otteluun pienempiä vastaan! Pidä siis silmät auki korkeiden altavastaajakertoimien osalta.

Pudotuspelit

Pudotuspeleissä pelataan elämästä ja kuolemasta kaksiosaisissa ottelupareissa, joissa kukin joukkue pelaa toisen ottelun kotona ja toisen vieraissa. Näissä peleissä huomio kiinnittyy eritoten otteluparimuotoon, joka vaikuttaa merkittävästi vedonlyöntiin.

Klassinen tilanne on esimerkiksi se, että ottelupari ratkeaa käytännössä jo ensimmäisessä osaottelussa vahvemman joukkueen 5-0-voitolla. Tällöin vedonlyöjän tulee miettiä, jatkuuko sama ryöpytys vai nähdäänkö sitten rauhallisempi ja vähämaalisempi ottelu? Tyypillisesti tasaisia otteluita nähdään tietenkin yhä enemmän, mitä pidemmälle liiga etenee. Erityisesti finaali on jättimäinen tapahtuma ja usein myös todella tasaväkinen.

Eurooppa liiga vedonlyönti mobiilissa

Eurooppa-liigan otteluiden veikkaaminen ei katso päätelaitetta. Vedot voi asettaa puhelimella siinä missä tietokoneellakin. Mobiilipelaajien joukko on vuosi vuodelta suurempi, ja heille new expekt tarjoaa loistavat puitteet.

Eurooppa liiga vedonlyönti on käytännössä aivan samanlaista mobiilissa kuin työpöytäympäristön täysversiossakin. Valitse ottelu vedonlyöntiaulasta tai livevedonlyönnin aulasta, etsi sopiva kohde, aseta panos ja lyö veto!

Rahaliikenteestä pitää myös mobiilikäytössä huolen Trustly, joka tukee erinomaisesti mobiilipelaajien tarpeita.

Eurooppa liiga vedot jokaiseen makuun

Eurooppa liiga vedonlyönti perustuu samoille lainalaisuuksille kuin jalkapallovedonlyönti ylipäätään.

Eurooppa-liigan otteluihin on tarjolla sama kattava valikoima erilaisia kohteita kuin muihinkin suuriin jalkapallo-otteluihin. Nämä eivät suinkaan tarkoita pelkkää otteluiden voittajan veikkaamista, vaikka se onkin monen aloittelevamman vedonlyöjän käsitys pitkävedosta.

Maalimäärävedot ovat erityisen suosittu vetotyyppi. Niillä tarkoitetaan joko ottelun tai jommankumman joukkueen maalimäärän veikkaamista. Vedonlyöntiyhtiö laskee oletuslinjan, joka on tyypillisesti esimerkiksi 2,5 maalia, ja pelaajan tehtävä on arvioida, mennäänkö maalimäärissä tämän alle vai yli. Toki on mahdollista valita myös oma linja, vaikkapa 3,5 maalia, jos kyseessä on runsasmaalinen parivaljakko, tai jos haluaa vain hakea hieman isompaa kerrointa arvioiden pelistä tulevan erityisen maalirikas.

Eurooppa-liigassa nähdään varsinkin lohkovaiheessa vielä sangen epätasaisia kohtaamisia, kun aivan eri taito- ja materiaalitasolla toimivat seurat lyödään vastakkain kentälle. Tällöin veikkaajan avuksi astuvat tasoitukset, joilla voi tasoittaa maalimäärää ylös- tai alaspäin.

Aloittelevammalle betsaajalle helpoimmin lähestyttävä vaihtoehto on kolmesuuntainen tasoitus. Siinä voi veikata esimerkiksi pelivalintaa ”kotijoukkue +1”, joka tarkoittaa sitä, että kotijoukkueelle annetaan yksi maali ylimääräistä oikeaan tulokseen nähden. Tällöin kohde osuu siis myös tosielämän tasatuloksella. Korkeamman riskin ja kertoimen tarjoaa vaikkapa tasoituskohde ”tasapeli +1”, jossa edellytetään tasapeliä niin, että kotijoukkueelle on annettu yksi maali ylimääräistä – toisin sanoen kohde osuu vain ja ainoastaan kotijoukkueen tasan yhden maalin voitolla.

Vetoja voi lyödä toisinaan myös harvinaisemmista kohteista, joihin kuuluvat esimerkiksi kulma-, paitsio- ja rikevedot. New expektillä voit veikata jopa ottelutapahtumia, kuten punaisia kortteja, rangaistuspotkuja ja sitä, mennäänkö ottelussa pahamaineiselle VARille eli videotarkistukseen!

Bet builderilla eli Luo oma veto -toiminnolla on mahdollista rakentaa veto, joka yhdistelee useita saman pelin kohteita. Esimerkiksi voit valita, että ottelussa tehdään vähintään kolme maalia, siinä nähdään vähintään 10 paitsiota ja vierasjoukkue voittaa. Pidä vain mielessä, että näissä monsterivedoissa riski on korkea.

Myös livevedonlyönti onnistuu new expektillä

Liveveikkaus oli yksi elementeistä, jonka internetin mukaantulo toi vedonlyöntiin. Livevedonlyönti on aivan oma taiteenlajinsa, jossa pärjää parhaiten kovan tason peliymmärryksellä. Siitä on valttia, kun pyritään esimerkiksi arvioimaan, mitkä mahdollisuudet tappiolla olevalla joukkueella on nousta rinnalle ja ohi.

Jos Eurooppa liiga vedonlyönti livenä kiinnostaa, suuntaa ottelun aikana liveaulaan. Sieltä näet käynnissä olevat kohteet, joita on mahdollista veikata ottelun ollessa käynnissä. Avaa haluamasi peli, niin pääset tarkastelemaan saatavilla olevia kohteita ja kertoimia. Huomaa sivun oikeassa laidassa kätevä infograafi, josta voit seurata sitä, missä merkeissä ottelu etenee. Samassa paneelissa voit tutkia joukkueiden tilastoja, pelaajamuodostelmia ja paljon muuta!

Vakuuttava valikoima veikattavaa

Eikö Eurooppa-liiga ole sinun juttusi, vai etsitkö jotain lisäksi sen rinnalle? Eurooppa liiga vedonlyönti on vain yksi monista vaihtoehdoista new expektillä. Tarjoamme lisäksi lukuisia muita jalkapallon sarjoja ja kilpailuja sekä tietysti muita lajeista.

Monet, jotka pitävät jalkapallon veikkaamisesta, pitävät repertuaarissaan myös esimerkiksi jääkiekon, koripallon, lentopallon ja tenniksen. Tähän eivät new expektin lajit rajoitu, sillä veikattavaa löytyy jopa yli 30 lajin kattauksesta. Oman lisänsä valikoimaan tuovat kohteet politiikan ja viihteen maailmoista.

Eurooppa liiga vedonlyönti – Usein kysytyt kysymykset

Onko Eurooppa-liigan pudotuspeleissä käytössä vierasmaalisääntö?

Ei ole. Eurooppa-liigan pudotuspeleissä käytettiin ennen niin sanottua vierasmaalisääntöä, joka tarkoitti sitä, että tasatuloksessa se, kummalla joukkueella oli enemmän vierasmaaleja, eteni jatkoon. Tämä tarkoitti sitä, että jos ensimmäinen osaottelu päättyi 0-0 ja toinen 1-1, eteni jatkoon se, joka oli onnistunut maalinteossa vieraskentällä. Kiistelty sääntö poistui käytöstä Eurooppa-liigassa samalla kuin muistakin eurocupeista.

Mitä Eurooppa-liigan voittaja saa palkinnoksi?

Eurooppa-liiga on merkittävä kilpailu, ja se näkyy sen palkintorahoissa. Pitkin matkaa jo lohkovaiheesta alkaen seurat voivat netota yhdestä ottelusta satoja tuhansia euroja. Pudotuspeleissä summat nousevat miljooniin, ja mestaruuden palkintosumma voi kohota jo kymmenen miljoonan euron tasolle. Lisäksi Eurooppa-liigan voittajajoukkue saa tietysti arvostetun pokaalin sekä paikan ensi kauden Mestarien liigassa ja UEFA Super Cupissa, jossa kohtaavat Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan voittajat.

Millä joukkueella on eniten Eurooppa-liigan mestaruuksia?

Omassa luokassaan on espanjalainen Sevilla, joka on napannut voittoja eniten, selvällä pesäerolla muihin. Tämä siivittää myös maiden välisessä taistossa Espanjan ykköseksi, sillä sen joukkueilla on mestaruuksia enemmän kuin perässä tulevilla Englannilla, Italialla ja Saksalla.

Kattaako Eurooppa liiga vedonlyönti pelaajavedot?

Luonnollisesti! Eurooppa-liigan otteluista voit lyödä vetoa myös yksittäisten pelaajien osalta, mikä tarkoittaa esimerkiksi pelaajan maaleja, maalisyöttöjä ja laukauksia maalia kohti.

Milloin voittajavetojen Eurooppa liiga kertoimet tulevat?

Eurooppa-liigan voittajakertoimet mestaruusvetoihin julkaistaan hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Tyypillisesti ei kulu kauaa edelliskauden päättymisestä, niin new expekt julkistaa jo seuraavan kauden mestaruuskertoimet, vaikka edes joukkueet eivät ole vielä varmistuneet.

Valitettavasti emme ole käytettävissä alueellasi!

Vierailet verkkosivustomme versiossa, joka on alueesi ulkopuolella.