Euro Hockey Tour vedonlyönti – Maajoukkueiden kamppailua new expektillä

Euro Hockey Tour eli EHT käsittää neljä miniturnausta, jotka pelataan vuosittain Tšekin, Ruotsin ja Sveitsin maajoukkueiden välillä. Jokainen osallistuva maa pääsee isännöimään kauden aikana yhtä turnausta, ja sen lopuksi eniten pisteitä kerännyt joukkue nousee voittajaksi.

Löydä parhaat Euro Hockey Tour kertoimet new expektillä

Euro Hockey Tour on pelattu jo vuodesta 1996 lähtien, ja osallistujamaista Tšekki ja Ruotsi ovat olleet mukana aina alusta lähtien. Sveitsi osallistui turnaukseen ensimmäisen kerran vasta 2022.

EHT koostuu neljästä miniturnauksesta, jotka pelataan vuosittain jokaisessa osallistujamaassa. Jokainen joukkue kohtaa toisensa kerran kussakin turnauksessa, ja pelien pohjalta muodostetaan paremmuusjärjestys sarjataulukon pisteiden perusteella.

Jokainen EHT kausi koostuu yhteensä 12 ottelusta, joista jokaiseen pääset mukaan new expektillä. Löydät meiltä parhaat Euro Hockey Tour kertoimet jokaiseen otteluun sekä ennen ottelua että livenä ottelun aikana.

Kaikki EHT kauden ottelut new expektillä

Euro Hockey Tourin kauden aikana jokainen osallistujamaa isännöi yhden turnauksen. Turnauksen otteluista viisi pelataan isäntäkaupungissa, minkä lisäksi yksi otellaan jossain toisista osallistujamaista. Kauden lopulliset tulokset määräytyvät jokaisen turnauksen pisteiden perusteella. Siten jokainen kauden ottelu on tärkeä vaikuttaen siihen, kuinka korkealle pistetaulukossa joukkue pääsee nousemaan.

EHT tarjoaa maajoukkueille loistavan tilaisuuden päästä kokeilemaan kokoonpanon toimivuutta ennen arvokilpailuja EHT-kauden päättyessä MM-kisojen alkuun. Maajoukkuepelaajat saavat arvokasta peliaikaa jäällä ennen tärkeitä arvokilpailuja, ja valmentajat ehtivät tehdä tarvittaessa vielä muutoksia peliin.

EHT kausi alkaa Karjala-turnauksesta ja päättyy Tšekissä pelattavaan turnaukseen, joten Euro Hockey Tour vedonlyönti tarjoaa kohteita koko jääkiekkokauden ajaksi. Ruotsi on viime vuosina hallinnut turnausta muiden maiden jäädessä jälkeen.

Swiss Ice Hockey Games

Sveitsin turnaus oli mukana ensimmäistä kertaa kaudella 2022 Sveitsin korvatessa Venäjän joukkueen EHT kokoonpanossa. Swiss Ice Hockey Games on kauden toinen miniturnaus, joka pelataan vuosittain joulukuussa.

Beijer Hockey Games

Beijer Hockey Games on Ruotsissa pelattava Euro Hockey Touriin kuuluva miniturnaus. Se tunnettiin aiemmin nimellä Sweden Hockey Games, mutta nimi on vaihtunut pääsponsorin muuttuessa useampaan kertaan turnauksen historiassa. Pelipaikkana toimii Tukholmassa sijaitseva Ericsson Globe, ja se pelataan vuosittain helmikuussa.

Czech Hockey Games

Euro Hockey Tour kauden päättää Tsekin turnaus, joka pelataan keväällä. Turnauksen paikka on ehtinyt muuttua kalenterissa useampaan otteeseen turnauksen olemassaolon aikana, mutta nykyään se on vakiintunut kevääseen. Tsekin turnaus toimiikin loistavana viime hetken harjoituksena maajoukkueille ennen MM-kisoja.

Euro Hockey Tour vedonlyönti – Tunne yleisimmät vedot

Euro Hockey Tour tarjoaa monipuolisia kohteita ja vedonlyöntiä kaikille jääkiekkofaneille. Ennen kauden alkua voi tietysti veikata koko turnauksen voittajaa, ja mitä aiemmin vetoon tarttuu, sitä paremmat Euro Hockey Tour kertoimet vetoihin voi löytää. Kauden edetessä joukkueiden tasoerot tulevat selkeämmin esiin, eikä parhaiten pelaavalle joukkueelle ole välttämättä enää yhtä hyviä kertoimia tarjolla.

Koko kauden voittajan lisäksi voit veikata yksittäisen turnauksen voittajaa ja muita sijoituksia. Jokaisella joukkueella on kerran kaudessa kotikenttäetu, mikä usein vaikuttaa suoritukseen suotuisasti. Kukin neljästä turnauksesta on oma kokonaisuutensa, joka tarjoaa vedonlyöjille haastetta.

Näiden lisäksi jokaiseen otteluun on tietysti tarjolla myös ottelun voittajaa koskeva veto. EHT ottelut pelataan aina voittoon asti, joten peliä jatketaan jatkoajan kautta rangaistuslaukauksiin, mikäli voittaja ei ole selvinnyt varsinaisella peliajalla.

Vedonlyönnissä on tarjolla moneyline-veto, jossa tasapeli on poistettu kokonaan valikoimista. Sen lisäksi voi kuitenkin lyödä myös perinteistä 1X2-pitkävetoa, jossa tasapeli on mukana yhtenä vaihtoehtona. Silloin vedon lopputulos määräytyy varsinaisen peliajan tuloksen mukaan, joten myös tasapeli on mahdollinen. Pienempää riskiä arvostava vedonlyöjä voi valita vetoon kaksi lopputulosta, jolloin kertoimet laskevat, mutta vedon onnistumisen todennäköisyys kasvaa.

Näiden lisäksi voi lähteä veikkaamaan tulosvetoa, jossa vedon onnistuminen edellyttää tarkan lopputuloksen tietämistä. Tulosveto voi tarjota hyvät Euro Hockey Tour kertoimet, mutta onnistuminen vaatii jo tarkkaa tietämystä lajista, ja päälle yleensä vielä aimo annosta hyvää tuuria.

Näiden lisäksi Euro Hockey Tour vedonlyönti valikoimamme sisältää monia erikoisvetoja kaikkiin turnauksen otteluihin. Voit asettaa panoksesi esimerkiksi ensimmäisen maalin tekijän puolesta tai veikata yli/alle-vetoja ottelun tapahtumien tiimoilta.

New expekt löytyy myös mobiilista

Vedonlyönti ei enää rajoitu pelkästään tietokoneen selaimeen, koska new expektin sivut löytyvät yhtä lailla omalla kännykällä. Sivut on optimoitu mobiililaitteille, joten niillä on helppo liikkua myös kännykän tai tabletin pienemmällä ruudulla. Voit siis lähteä mukaan Euro Hockey Tourin jännittäviin otteluihin riippumatta siitä, oletko tietokoneen ääressä vai et!

Euro Hockey Tour vedonlyönti livenä

Live-vedonlyönnin suosio kasvaa vuosi vuodelta. Vedonlyönti livenä tarkoittaa sitä, että panoksia asetetaan jo käynnissä oleviin otteluihin. Vetoja on tarjolla jokaiseen erään erikseen, ja Euro Hockey Tour kertoimet muuttuvat ottelun käänteiden mukaan.

Jääkiekko on lajina nopeatahtinen, ja joskus musertavasta tappioasemasta huolimatta joukkue pystyy vielä nousemaan voittoon. Maaleja voi tulla paljon tai verkkoa ei saada millään heilumaan. Huonosti pelaava joukkue voi saada erätauolla uutta puhtia ja palata kaukaloon tekemään täysin erilaista tulosta.

Monipuolisesti kohteita ja parhaat kertoimet

New expektin vedonlyöntisivujen tarjonta on monipuolinen, joten panoksia pääsee laittamaan sisään myös lätkäkauden ulkopuolella. Kesäkaudella voit sukeltaa muun muassa jalkapallon suurten kansainvälisten liigojen tunnelmiin tai pyöräilyn suurien ympäriajojen koitoksiin. Löydät meiltä tietysti myös urheilun arvokilpailuja sekä monien maiden kansallisia liigoja.

Vedonlyöntikohteet eivät kuitenkaan rajoitu perinteiseen urheiluun, vaan voit seurata myös e-urheilun turnauksia tai perehtyä politiikan ajankohtaisiin tapahtumiin. Myös viihteen suurtapahtumat löytyvät kohteidemme joukosta.

Euro Hockey Tour - Usein kysytyt kysymykset

Miten Euro Hockey Tourin pisteet jaetaan?

Jokaisesta turnauksen voitetusta ottelusta saa kolme pistettä. Mikäli voitto saavutetaan vasta jatkoajalla tai rangaistuslaukauskilpailussa, saa pisteitä vain kaksi. Jos kaksi joukkuetta päätyy pistetaulukossa samoihin pisteisiin, voitto ratkeaa näiden joukkueiden keskinäisten pelien tuloksien perusteella. Koko kauden voittaa se joukkue, joka kerää eniten pisteitä.

Mitä joukkueet saavat palkinnoksi Euro Hockey Tourin voitosta?

Jokaisen turnauksen voittaja saa viedä kotiin 50 000 euron suuruisen palkintosumman. Toiseksi tullut joukkue saa 30 000 euroa, kolmanneksi tullut 25 000 ja viimeiseksi jäänyt 15 000 euroa. Koko EHT Tourin pistesijoista palkitaan vielä ruhtinaallisemmin, kun voittaja saa 75 000 euroa, toiseksi tullut 30 000 euroa ja kolmannelle sijalle jäänyt 15 000 euroa.

Löytyykö Euro Hockey Tourin otteluihin vetovihjeitä?

Euro Hockey Tour vedonlyönti käy kiivaana kauden jokaisen turnauksen ympärillä, ja tarjolla on myös paljon vihjeitä vedonlyöntiin.

Valitettavasti emme ole käytettävissä alueellasi!

Vierailet verkkosivustomme versiossa, joka on alueesi ulkopuolella.