Formula 1 - Las Vegasin osakilpailu vedonlyönti

Formula 1 Las Vegas tuo maailman parhaat kuljettajat kaupunkiin monen vuosikymmenen tauon jälkeen. Aiemmat osakilpailut tunnettiin myös nimellä Caesars Palace Grand Prix, koska rata rakennettiin kyseisen hotellin parkkipaikalle.

Tällä kertaa kilpailu ajetaan kuitenkin väliaikaisella kaupunkiradalla, joka rakennetaan suoraan Las Vegasin sydämeen. Formulat tulevat ajamaan myös legendaarisella the Strip -kadulla, joka tunnetaan sen reunoilla olevista valtavista kasinohotelleista sekä iltaisin katua reunustavista valoista ja neonkylteistä.

Väliaikainen rata tulee olemaan hieman yli kuusi kilometriä pitkä, ja se sisältää pitkien suorien lisäksi erittäin tiukkoja kaarteita. Kisan aikana ajetaan yhteensä 50 kierrosta, jolloin kilpailun yhteispituudeksi tulee hieman yli 310 kilometriä.

Tuleva Grand Prix on yksi vuoden odotetuimmista osakilpailuista, ja kaupungissa tulee olemaan valtavasti tapahtumia itse kilpailun lisäksi. Formula 1 Las Vegas vedonlyönti käy kiivaana jo ennen kilpailua ja kiihtyy tapahtuman lähestyessä. Vaativa kaupunkirata, josta kuljettajilla ei ole aiempaa kokemusta, tuo vedonlyöntiin oman haasteensa.

Ensimmäinen Las Vegas Grand Prix

Formulat saapuivat ensimmäisen kerran aavikolla sijaitsevaan kasinokaupunkiin jo vuonna 1981, kun Grand Prix ajettiin Caesars Palace -hotellin parkkipaikalla. Rata oli nykyistä huomattavasti lyhyempi, ja sen kokonaispituus oli vain hieman yli 3,65 kilometriä. Se sisälsi useita tiukkoja mutkia sekä muutaman pidemmän suoran.

Rata ei kuitenkaan kuulunut itse kuljettajien suosikkeihin siitä syystä, että parkkipaikka tarjosi erittäin monotonisen ja tylsän ympäristön ajamiseen. Myös aavikon kuumuus aiheutti lukuisia ongelmia, mitkä johtivat lopulta päätökseen, että osakilpailusta luovuttiin vain kahden vuoden jälkeen.

Formula 1 Las Vegas herätetään kuitenkin uudelleen henkiin vuonna 2023. Tällä kertaa ympäristöstä otetaan kaikki irti, kun rata rakennetaan mutkittelemaan kuuluisien kasinohotellien katveeseen. Kaupunki tarjoaa nyt vuosikymmeniä myöhemmin ainutlaatuiset puitteet kilpa-ajoon, ja kalleimpien lippujen hinnat nousevat valtaviin summiin.

Tällä kertaa ajankohdaksi on valittu marraskuun puoliväli, jolloin ilmasto on huomattavasti kesää viileämpi. Näin kuljettajat ja autot tulevat kestämään kilpailun aiheuttaman rasituksen paremmin, ja katsojat pääsevät nauttimaan tiukasta kamppailusta.

Las Vegas osakilpailun kertoimet

F1 Las Vegas vedonlyönti alkaa hyvissä ajoin ennen varsinaista kilpailua. Las Vegasin osakilpailu on kauden toiseksi viimeinen, joten kauden menestyjät ovat tässä vaiheessa jo selvillä.

Vedonlyönti formuloista keskittyy osakilpailun voittajan veikkaamiseen. Jos yksi kuljettajista nousee jo varhaisessa vaiheessa ennakkosuosikiksi, voi kuitenkin muiden vetojen joukosta löytyä paremmat F1 Las Vegas kertoimet.

Löydät meiltä monipuolisesti erilaisia vetoja myös Las Vegasin osakilpailun tapahtumiin. Ennen varsinaista kilpailua voit veikata aika-ajojen tapahtumia ja menestyjiä. Itse kilpailuun tarjoamme voittajavedon lisäksi Formula 1 Las Vegas kertoimet muun muassa siihen, mitkä kuljettajat nousevat parhaiden joukkoon tai millä marginaalilla voittaja tulee voittamaan.

Näiden lisäksi voit tarttua matchup-vetoihin, joissa asetetaan panos paremmin kilpailussa suoriutuvan kuljettajan puolesta. Löydät myös F1 Las Vegas kertoimet tallikohtaisiin vetoihin.

F1 Las Vegas vedonlyönti mobiililaitteilla

Vedonlyönti onnistuu meillä myös mobiililaitteilla, joten pääset formuloiden tunnelmaan riippumatta siitä, oletko kotikoneen ääressä vai et. Formula 1 Las Vegas vedonlyönti ei edellytä erillisen sovelluksen lataamista, vaan pääset sivuillemme suoraan oman kännykän selaimella.

Löydät valikoimistamme myös mobiilisti koko formula 1 kauden sekä monipuoliset kertoimet jokaiseen osakilpailuun. Lisäksi voit veikata koko kauden mestaruuden voittavaa kuljettajaa tai tallien välisen mestaruuden voittajaa missä vaiheessa kautta tahansa.

Las Vegas osakilpailu live vedonlyönti

Live vedonlyönti tarkoittaa sitä, että vetoja asetetaan kilpailun ollessa jo käynnissä. Näin vedonlyöjä pääsee toteamaan kuskien päivän kunnon, ja asettamaan oman vetonsa vasta sen jälkeen.

Formuloissa saattaa ajoittain tapahtua isoja kolareita, jotka muokkaavat olennaisesti kilpailun lopputuloksia. Kolarin takia ennakkosuosikkien tie saattaa päättyä jo alkukierroksille, minkä jälkeen palkintopallille voidaan saada yllättäviä onnistujia.

Meillä onnistuu myös F1 Las Vegas vedonlyönti livenä, joten voit asettaa panoksesi kilpailun ollessa jo käynnissä. Löydät kaikki livenä pelattavat kohteemme live vedonlyönnin sivuilta, johon on koottu alkavat ja jo alkaneet tapahtumat.

Myös live vedonlyönti onnistuu sekä tietokoneen välityksellä että mobiililaitteilla. Voit asettaa panoksesi riippumatta siitä, missä seuraat osakilpailun tapahtumia.

Vinkkejä formula 1 vedonlyöntiin

Kauden aikana kisataan hyvin erityyppisillä radoilla, jotka tuovat oman haasteensa vedonlyöntiin. Uusi formula 1 Las Vegas Grand Prix ajetaan kaupunkiradalla, jossa on useita tiukkoja käännöksiä. Tällaiset radat vaativat kuljettajilta paljon, kun ajaessa joutuu jatkuvasti vaihtamaan vaihteita ja olemaan tarkkana.

Kaupunkiratojen lisäksi osakilpailuja ajetaan radoilla, jotka on rakennettu ainoastaan moottoriurheilua varten. Näissä radoissa on usein hieman loivempia kaarteita sekä pitkiä suoria, joilla auton nopeus ratkaisee.

Jokaisella kuljettajalla on omat vahvuutensa, mikä näkyy suoriutumisessa erilaisilla radoilla. Myös auton ominaisuudet ovat ratkaisevia, ja välillä voi tapahtua täysin autosta johtuvia keskeytyksiä. Viime kausien aikana formulat ovat olleet yhden kuljettajan ja yhden tallin juhlaa. Maailmanmestaruus on näyttänyt selkeältä jo alkukaudesta, eivätkä muut kuljettajat ole onnistuneet haastamaan hallitsevaa mestaria. Tämä tuo oman lisänsä vedonlyöntiin, kun voittajavedosta ei välttämättä löydy riittävän hyviä kertoimia.

Tällöin voit suunnata katseen muihin vetoihin. Esimerkiksi matchup-vetojen joukosta voi löytyä parempia kertoimia. Näissä vedoissa on äärimmäisen tärkeä tuntea kuljettajien ja tallien vahvuudet erilaisilla radoilla, jotta osaat veikata todennäköisemmin paremmin pärjäävää kuljettajaa.

Formula 1 Las Vegas - Usein kysytyt kysymykset

Ajetaanko formula 1 Las Vegas Grand Prix vuosittain?

Las Vegasin osakilpailusta on tarkoitus tehdä F1-kauden pysyvä osakilpailu. Vaikka kaupunkirata on väliaikainen, on sitä varten tehty pysyviä muutoksia, mikä helpottaa kilpailun järjestämistä myös tulevaisuudessa.

Kuinka monta päivää formula 1 Las Vegas osakilpailu kestää?

F1-osakilpailu kestää kaupungissa kolme päivää, jonka aikana kaupungin valtaa todellinen formulahuuma oheistapahtumineen.

Onko Las Vegasin Grand Prix kauden viimeinen osakilpailu?

Las Vegasin osakilpailu ei ole kauden viimeinen, vaan sen jälkeen ajetaan vielä Abu Dhabin Grand Prix.

Valitettavasti emme ole käytettävissä alueellasi!

Vierailet verkkosivustomme versiossa, joka on alueesi ulkopuolella.