MLB vedonlyönti new expektillä

Baseballia pelataan muuallakin kuin Pohjois-Amerikassa, mutta MLB (Major League Baseball) on monen mielestä baseballin koti. 29 yhdysvaltalaisjoukkueesta ja yhdestä kanadalaisjoukkueesta koostuva sarja sai alkunsa, kun alkuperäinen National League ja uudempi American League yhdistyivät 1900-luvun alussa. Nykyään NL ja AL ovat nimiä MLB kahdelle sisäiselle liigalle, joissa kummassakin pelaa 15 joukkuetta. Lisäksi nämä liigat on vielä jaettu kolmeen viiden joukkueen lohkoon.

MLBä pelataan noin puolen vuoden ajan huhtikuusta syyskuuhun. Pelirytmi on poikkeuksellinen, sillä jokainen joukkue pelaa jopa 162 ottelua, mikä nostaa kauden yhteispelimäärän lähes kahteen ja puoleen tuhanteen. Myös pudotuspelit etenevät erikoisella kaavalla, sillä 30 joukkueesta playoffeihin etenee vain kahdeksan: liigojen voittajat sekä niin sanottujen Wild Card -otteluiden voittajat. Kausi huipentuu paras seitsemästä -menetelmällä pelattavaan World Series -finaalisarjaan.

Baseball vedonlyönti on kokonaisuudessaan perin yksinkertaista, sillä pitkävedossa veikataan lähinnä otteluiden voittajaa ja juoksujen määrää. New expekt tarjoaa MLB kertoimet ja kohteet kattavasti läpi kauden. Meillä pelaat tehokkaasti niin yksittäisiä otteluita kuin koko kauden mittaisia kausivetoja, joihin on saatavilla kilpailukykyiset kertoimet. Tällä sivulla kerromme lisää MLBä vedonlyöntikohteena ja esittelemme hieman lajin lainalaisuuksia.

MLB kertoimet laajalla skaalalla

Lähes kaikkien muiden lajien tavoin MLB vedonlyönti kohdistuu useimmiten yksittäisen ottelun voittajan veikkaamiseen. MLBä ottelut eivät voi päättyä tasan, joten vedot ovat moneyline-vetoja. Vaihtoehtoja on vain kaksi – yksinkertaisesta hommasta on siis kyse baseballissakin! MLB vedonlyöntiin kuuluu joitakin erikoispiirteitä, kuten se, että kotiedun vaikutus on mitätön useimpiin urheilusarjoihin verrattuna. Vieläkään ei olla aivan varmoja siitä, mistä se johtuu. Tämä ja muut vastaavat tilastokummajaiset, ja toisaalta joukkuekohtaiset poikkeavuudet, kannattaa pitää mielessä aina kun niihin törmää.

Siellä missä on pitkävetoa, on yleensä myös tasoituksia. Aasialaiset tasoitukset tarjoavat mahdollisuuden lisätä mielenkiintoa myös sellaisiin otteluihin, jotka ovat ennakkoon liiankin selviä tapauksia. Tasoitus tarkoittaa MLB-kohteissa sitä, että todellisesta juoksumäärästä vähennetään tai siihen lisätään veikkaajan valitsema määrä, mikä muuttaa kohteen osumistodennäköisyyttä, mikä vastaavasti nostaa tai laskee kerrointa. Toisaalta kannattaa muistaa, että pitkässä sarjassa, jossa joukkueet saattavat pelata toisinaan jopa useamman ottelun päivässä, yllätykset ovat arkipäivää. Ennakkosuosikit eivät läheskään aina voita selvästi, jos ollenkaan. Kauden aikana 162 otteluun mahtuu aivan varmasti häviöpelejä myös parhailla joukkueilla.

Totals-vedot ovat suosiossa myös MLB kohdalla. Baseballin tapauksessa määrävedot koskevat juoksujen määrää, joka vaihtelee reilusti ottelusta toiseen. Koko ottelun juoksujen yhteismäärän ohella on mahdollista veikata joukkueen juoksumäärää, mikä on houkutteleva vaihtoehto voittajan veikkaamisen ohella. Esimerkiksi paikallista aikaa päivällä pelattavissa otteluissa nähdään tutkitusti hieman alhaisempia juoksumääriä kuin iltapeleissä. Eritoten totals-vetoja asetetaan vahvasti pelkkien tilastojen varassa.

Kaiken kaikkiaan MLB vedonlyönti nojaa pitkälti joukkueiden kokoonpanoihin ja roolituksiin. Baseball on tietenkin joukkuelaji, mutta se on riippuvainen joukkueen yksilöistä eli syöttäjistä ja lyöjistä. Syöttäjällä eli pitcherillä on kaikista suurin rooli: jos hän pelaa heikon pelin, voittamisesta tulee erittäin vaikeaa. Pelin aloittaa starting pitcher, jonka väsyessä vaihtosyöttäjä voi ottaa roolia pelissä. Pitkällä kaudella tarvitaan usein myös lepuutusta, minkä vuoksi alasarjojen nuorempia syöttäjiä saatetaan peluuttaa milloin tahansa. Aloitussyöttäjän tietäminen etukäteen on vedonlyöjälle elintärkeää, mutta toisaalta pelkän starting pitcherin vaikutusta ei pidä yliarvioida. Joukkueilla on myös vaihdosta tulevia bullpen-syöttäjiä, jotka voivat ratkaista ottelun.

Erilaiset kausi- ja voittajavedot ovat merkittävä osa MLB vedonlyöntiä. Jo hyvissä ajoin ennen kautta new expektillä voi veikata paitsi tietysti koko sarjan mestaria myös konferenssien ja divisioonien voittajia. Lisäksi henkilökohtaisia pelaajapalkintoja, kuten vuoden tulokasta ja vuoden arvokkainta pelaajaa, veikataan innokkaasti ennen kautta ja myös sen aikana. Yksi kiinnostava vedonlyöntimarkkina, jossa arvoa on tarjolla, on joukkueita koskevat kausivedot. Ne tarkoittavat vetoja esimerkiksi siitä, saako tietty joukkue yli vai alle tietyn määrän voittoja. Kaikista kovimmat lajitietäjät saattavat veikata jopa varaustilaisuuden tapahtumia. MBL draft -varaustilaisuus pidetään vuosittain huhtikuussa.

MLB live seuranta on fanien suosikkiajanvietettä

Suurin osa MLB-otteluista pelataan yöllä, mikä on luonnollista, koska kyseessä on pohjoisamerikkalainen sarja. Toisinaan pelejä tulee myös hieman ennen puoltayötä ja joskus jo alkuillasta. Yöpainotteinen otteluohjelma silti hieman vaikeuttaa ja vähentää MLB aktiivista seuraamista. Jos laji on itselle mieluinen, on otteluiden seuraaminen livenä toisaalta sen arvoista. MLB katsominen tuo lajiin vihkiytyneille kiehtovia elämyksiä eritoten kauden loppuhetkillä seitsemänosaisessa finaalisarjassa, jota kutsutaan nimellä World Series.

MLB live vedot koostuvat samoista elementeistä kuin ennen ottelua asetettavat pelivalinnat, mutta osaavissa käsissä muuttuvat helpommin voitoiksi. Kokenut lajin seuraaja voi tehdä havaintoja, joita ei tilastoista näe. Esimerkiksi syöttäjien vire, joka MLBä vaihtelee runsaasti viikosta toiseen, voi olla nähtävissä pelistä. Livenä voit lyödä vetoa niin voittajasta, juoksuista kuin muistakin tutuista MLB-kohteista. Livevedonlyönnin kohteet löydät liveaulasta, jonne pääset klikkaamalla vedonlyönnin etusivulla olevaa Live -nappulaa.

Muista myös muut baseball-sarjat

MLB on niin maineikas liiga, että siihen saattaa välillä suhtautua lähes synonyymina baseballille. Näin asia ei ole, vaan myös muualla maailmassa pelataan lajia. Euroopassa baseball on vain harvoissa maissa pesunkestävällä ammattilaistasolla, mutta Aasiasta löytyy kovatasoista baseballia vain pienin eroin yhdysvaltalaiseen. Amerikassa laji on niin iso juttu, että jopa alemmat sarjatasot eli Minor League Baseball on kovassa huudossa ja niistäkin monet ovat ammattilaissarjoja.

Japanin Nippon Professional Baseball

Japanin pääsarjaa NPBä pidetään yleisesti toisiksi kovatasoisimpana baseball-liigana heti MLB jälkeen. Vuonna 1950 perustetussa sarjassa pelaa 12 joukkuetta, ja jatkuvasti enemmän japanilaispelaajia siirtyy myös Amerikkaan. Pääosin peli on samanlaista molemmilla mantereilla, mutta joitakin eroja NPBä on MLB nähden, muun muassa pelit voivat päättyä myös tasan. Kausi kestää MLB tavoin keväästä syksyyn, ja kesällä pelataan viihdyttäviä all-star-otteluita. Runkosarja on selvästi väljempi aikataulultaan, koska joukkueita on niin paljon vähemmän, ja kukin joukkue pelaa myös vähemmän otteluita.

Etelä-Korean KBO

Myös Japanin naapurimaassa Etelä-Koreassa pelataan korkeatasoista ammattilais-baseballia. Vuonna 1982 perustettu liiga aloitti kuudella joukkueella, kun nyt niitä on kymmenen. Ylivoimaisesti menestynein joukkue on alusta asti mukana ollut Kia Tigers. KBO on niin ikään lähtenyt maailmalle useita pelaajia, kun taas liiga itse sääntelee rajusti ulkomailta tulevien pelaajien määrää. Tällä hetkellä joukkueilla saa olla kaksi ulkomaalaisvahvistusta. KBO Leagueta pidetään kovatasoisena, mutta vedonlyönnillisesti se on pieni sarja muualla maailmassa. New expekt tarjoaa sekä KBO että MLB kertoimet!

Pohjois-Amerikan AAA-kakkosliiga

AAA on ylimmälle rankattu sarja MLB alaisessa farmirakenteessa, Minor Baseball Leaguessa. Vuonna 1946 perustetussa sarjassa on yksi joukkue jokaista pääsarjajoukkuetta kohden eli yhteensä 30. Joukkueita ei ole kuitenkaan sijoitettu MLB-tiimien kanssa samoihin kaupunkeihin, vaan alueen pienempiin kaupunkeihin tai metropolialueen laitamille. Toisaalta muutamia joukkueita on myös muista maista kuin Yhdysvalloista ja Kanadasta, muun muassa Kuubasta, Meksikosta ja Panamasta. Pääosin liigan tarkoituksena on kehittää pelaajia huipulle.

Kanna vastuu veikkaamisesta

Vetoa lyödessä on tärkeää muistaa, että urheiluun kuuluu aina olennaisena osana tuurin ja sattuman vaikutus. Tämä saattaa joskus unohtua MLB vedonlyönti kohteiden parissa, sillä lajin seuraaminen pohjautuu pitkälti valtavaan määrään erilaisia tilastoja. Vaikka kyseessä onkin tilastonikkarien suosima ja monen mielestä vedonlyönnillisesti antelias sarja, veikkaamiseen tulisi aina suhtautua niin, että panostetut rahat on varaa hävitä.

Rahapelaamisen keskiössä on vastuullisuus. New expekt haluaa auttaa sinua hallitsemaan pelaamistasi ja ennaltaehkäisemään mahdollisia pelihaittoja. Jos huomaat, että pelaamiseen käyttämäsi aika- tai rahamäärä alkaa nousta enemmän kuin haluaisit, voit asettaa pelitilisi asetuksissa aika-, talletus- ja tappiorajat. Juttele halutessasi asiakaspalvelun kanssa itsellesi sopivista rajoista. Tutustu myös vastuullisen pelaamisen sivuumme, jossa kerromme lisää peliongelmien ehkäisyyn keskittyvistä kolmannen osapuolen organisaatioista sekä pelaamisen esto-ohjelmistoista.

MLB vedonlyönti - Usein kysytyt kysymykset

Mitä baseball on?

Baseball on pallopeli, jonka suosio on suurinta sen syntymaassa Yhdysvalloissa. Pelin tavoitteena on tehdä juoksuja, joita saa etenemällä pesästä toiseen ja lopulta takaisin kotiin. Baseball-pelin keskiössä on pallon syöttäjän ja lyöjän välinen kamppailu, joten syöttäjän merkitys pelin lopputuloksen kannalta on erityisen suuri. Laji on Euroopassa hieman tuntemattomampi, mutta se muistuttaa meille tutumpaa pesäpalloa.

Miten aloittaa baseball vedonlyönti?

Myös baseballissa onnistuneen vedonlyönnin edellytys on se, että vedonlyöjä on hyvin sisällä lajin tapahtumissa. Ennen vedonlyöntiä kannattaa siten käyttää reilusti aikaa lajin sääntöjen ja yksityiskohtien opiskeluun. Tämän jälkeen voit tutustua tarkemmin joukkueisiin ja niiden pelaajiin.

Mikä on MLB rakenne?

MLB on jakautunut kahteen eri liigaan, joista molemmat on jaettu edelleen kolmeen eri divisioonaan. Yhdysvalloissa on pitkät välimatkat, joten suurin osa urheiluliigoista on jaettu pienempiin osiin, jotta joukkueiden ei tarvitse käyttää kaikkea aikaa pelistä toiseen matkustamiseen. MLB-kauden aikana joukkueet pelaavat kuitenkin muutamia otteluita myös muiden divisioonien joukkueita vastaan.

Mikä on MLB All-Star peli?

MLB All-Star -peli eli tähdistöottelu järjestetään kauden puolivälissä silloin, kun joukkueilla on ottelutauko. Ottelua varten perustetaan molemmilla liigoille oma joukkue, ja nämä American Leaguen ja National Leaguen joukkueet ottavat mittaa toisistaan. MLB-tähdistöottelu on suosittu tapahtuma, jonka tuloksista ja käänteistä voi lyödä vetoa.

Mitä huomioida MLB vedonlyönnissä?

MLB joukkueissa syöttäjä on erityisen tärkeässä asemassa, joten syöttäjän loukkaantuminen tai hermojen pettäminen voi vaikuttaa olennaisesti koko joukkueen menestykseen. Lähes joka kaudella yksi syöttäjä nousee todella kuumaksi nimeksi, jonka ympärillä pyörii valtava mediahuomio. Baseballissa kotikenttäetu on vain häviävän pieni, joten sen sijaan kannattaa perehtyä joukkueiden voimasuhteisiin.

Voiko MLB otteluita veikata livenä?

MLB ottelut ovat myös live vedonlyönnin kohteena, ja otteluissa on runsaasti veikattavia tapahtumia. Ottelut näkyvät kuitenkin aikaeron takia Euroopassa pääasiallisesti yöllä, mikä haittaa live vetojen asettamista.

Valitettavasti emme ole käytettävissä alueellasi!

Vierailet verkkosivustomme versiossa, joka on alueesi ulkopuolella.